Oletko artisti tai edustatko yhtyettä, jonka tavoitteena on kansainvälistyä? Oletko julkaissut musiikkia, jolla on kuulijoita ympäri maailmaa? Oletko tai onko yhtyeesi keikkaillut Suomessa, mutta tavoitteena on päästä esiintymään myös ulkomaille? Entä millaisin konkreettisin askelin ulkomaille kannattaa pyrkiä?
Hae mukaan maksuttomaan koulutukseen, jossa pureudutaan kansainväliseen keikka- ja kiertuetoimintaan!
Kansainvälistyminen on monen artistin haave, mutta kuinka se käytännössä tapahtuu? Kansainvälinen kiertue- ja keikkatuotanto -koulutus on vajaan vuoden mittainen valmennus artisteille tai yhtyeille, joiden tavoitteena on kansainvälistyä ja keikkailla ulkomailla. Koulutus tarjoaa valmennusta kansainvälisen toiminnan käynnistämiseen ja ammattilaisen vinkkejä sen edistämiseen. Koulutuksessa tavoitteena on luoda suunnitelma ja konkreettiset askelmerkit artistin tai yhtyeen kansainväliselle toiminnalle ja myös ryhtyä edistämään suunnitelman toteutumista käytännössä.
Koulutuksen sisältö
Koulutuksessa käsitellään paitsi opiskelijoiden oman uran tilannetta myös erilaisia teemoja, jotka liittyvät kansainvälisen uran rakentamiseen artistina. Käsiteltäviä aiheita ovat mm.
Urasuunnittelu
– Tähtäimessä kansainvälinen ura – mistä aloittaa?
– Missä vaiheessa on järkevä pyrkiä ulkomaille?
Keikkojen ja/tai kiertueen suunnittelu
– kohdemaa(t)
– aikataulutus
– reitit ja matkustaminen
Kiertueen budjetointi
– Mistä asioista aiheutuu kustannuksia?
– Kuinka kiertue rahoitetaan?
Keikkamyynti
– Kuka myy keikat?
– Miten löydän potentiaaliset keikkapaikat?
– Milloin keikat myydään?
– Mitä keikkasopimuksista on hyvä tietää?
Kalusto ja henkilöstö
– Mitä kannattaa kuljettaa mukana ja mitä vuokrata?
– Miten työt jaetaan kiertueilla?
– Mistä teknikot ja kuljettajat?
Käytännön järjestelyt
– majoitus, kalustovuokraus, matkustustavat, catering
Markkinointi
– Miten markkinoida keikkoja ulkomailla?
Kouluttajan esittely
Kouluttajana toimii Riku Pääkkönen, joka on erityisesti metalli- ja rock-musiikkiin keskittyneen Spinefarm Records -levy-yhtiön perustaja ja nykyisin hän toimii Ranka Kustannuksen johtajana. Pääkkönen on tunnettu rehellisenä mutta reiluna musiikkialan ammattilaisena, jolla on musiikkibisneksen osaaminen hallussa. Pääkkönen on työskennellyt monien kansainvälisesti menestyneiden yhtyeiden, kuten Nightwishin, Children Of Bodomin ja Blind Channelin kanssa.
Koulutuksen toteutus
Koulutus sisältää itseopiskeltavaa videomateriaalia, yhden lähitapaamisen sekä interaktiivisia Zoom-tapaamisia, joissa on mahdollista verkostoitua kouluttajan ja muiden opiskelijoiden kanssa. Koulutukseen sisältyvistä tapaamisista 4 toteutetaan pienryhmässä kaikkien koulutukseen osallistuvien artistien kesken ja loput yksityisinä, artistikohtaisina tapaamisina. Tapaamisten ideana on verkostoitumisen lisäksi mahdollistaa opiskelijoille heitä askarruttavien kysymysten esittäminen omiin keikka- ja kiertuetuotantoihin liittyen.
Tapaamisia on noin kerran kuukaudessa ja ne toteutetaan ensimmäistä tapaamista lukuunottamatta etäyhteydellä, joten kurssille voi osallistua mistä päin Suomea tahansa. Katso tapaamisten tarkemmat ajankohdat aikataulu-osiosta.
Mitä koulutus vaatii opiskelijalta?
Opiskelijoilta odotetaan sitoutumista kurssin aikatauluihin sekä oman uran edistämiseen aktiivisesti myös tapaamisten ulkopuolella. Kurssi tarjoaa ammattilaisen tukea ja ohjeita kansainvälisen toiminnan käynnistämiseen ja toteuttamiseen, mutta opiskelijat ovat vastuussa omista keikka- ja kiertuetuotannoistaan niin sisällöllisesti kuin taloudellisesti.
Opiskelijoilta odotetaan tapaamisiin valmistautumista, joka käytännössä tarkoittaa oman toiminnan ja edistymisen aktiivista arvioimista ja sen pohjalta syntyvien kysymysten esittämistä kouluttajalta.
Tavoitteet
Koulutuksen tavoitteena on, että kurssin käyneet ymmärtävät kansainvälisen keikka- ja kiertuetoiminnan lainalaisuudet sekä realiteetit. Heille muodostuu käsitys siitä, miten keikkoja myydään ja kuinka tuotantoja toteutetaan Suomen ulkopuolelle. Opiskelijat saavat kurssilta vinkkejä oman kansainvälisen keikka- ja kiertuetoiminnan käynnistämiseen sekä mahdollisuuksien mukaan aloittavat kurssin aikana työskentelyn sen edistämiseksi.
Opiskelijahaku
Koulutukseen voi hakea yksittäisenä artistina tai yhtyeenä. Yhtyeiden osalta tarkoitus on, että hakijan lisäksi myös yhtyeen muut jäsenet sitoutuvat koulutukseen. Hakijalta tulee löytyä julkaistua musiikkia ja aitoa halua sekä resursseja edistää omaa uraa kohti kansainvälistymistä.
Koulutukseen valitaan max 6 artistia/yhtyettä hakemusten perusteella.
Hakuohjeet:
- Rekisteröidy Rytmiakatemia-verkkosivustolle.
- Kun olet kirjautuneena verkkosivustolle, voit siirtyä hakulomakkeelle kurssisivulta löytyvän ”Lähetä hakemus” -painikkeen kautta.
- Täytä hakulomakkeen kysymykset ja lähetä hakemus viimeistään keskiviikkona 7.1.2026.
- Kaikki hakijat kontaktoidaan ja valinnoista ilmoitetaan sähköpostitse hakuajan jälkeen.
- Kurssille hyväksytyt opiskelijat saavat pääsyn ennakkoon kuvattuun kurssimateriaaliin sekä Zoom-tapaamisiin. Kurssimateriaali on opiskelijoiden saatavilla rajoitetun ajan.
Koulutuksen kustannukset
Koulutus on osallistujille maksuton, mutta kansainvälisen toiminnan käynnistämiseen ja oman uran edistämiseen liittyvät toimenpiteet voivat aiheuttaa osallistujille kuluja. Koulutuksen rahoittaa Klusteri-hanke. Klusteri-hanke on Euroopan unionin osarahoittama projekti, joka pyrkii kehittämään yhtenäisempää musiikkialaa ja tuomaan uusia innovaatioita alalle. Hankkeen osarahoituksesta vastaavat myös Seinäjoen kaupunki, Kuortaneen säästöpankkisäätiö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja Rytmi-instituutti.
Koska koulutus on Euroopan unionin osarahoittama koulutus, osallistujilta edellytetään ESR-hankkeisiin liittyvien seurantatieto- sekä palautelomakkeiden täyttämistä.



